Asunto-osakeyhtiöriidat
Asunto-osakeyhtiö on erityinen osakeyhtiö, joka eroaa normaalista osakeyhtiöstä, josta osakkaat omistavat osakkeita.
Asunto-osakeyhtiön erityismuodon vuoksi sitä koskee myös omat lait, jotka on säädetty juuri tätä tarkoitusta varten.
Asunto-osakeyhtiöllä on laaja autonomia ja päätöksenteko yhtiön asioista tapahtuu yhtiökokouksissa, mikäli asia on laajakantoinen ja hallituksen toimesta pienemmissä asioissa. Lähtökohtaisesti enemmistön päätökset tulevat voimaan, mutta vähemmistöön jääneitä osakkaita suojataan lukuisilla erillisillä suojanormeilla, kuten yhdenvertaisuusperiaatteella.
Luonnollisesti asunto-osakeyhtiöissä tulee usein riitoja ja suurimmat riidan aiheuttajat ovat remonttien tekeminen tai tekemättä jättäminen sekä vahingonkorvausasiat. Avustamme myös huoneiston haltuunottotapauksissa sekä osakasta että taloyhtiötä. Korjauskustannuksista syntyy ajoittain myös riitoja, joissa myös avustamme.
Avustamme sekä taloyhtiöitä että osakkaita riidoissa. Lisäksi konsultoimme molempia osapuolia sovittelijan roolissa, jossa pyritään saamaan sovinto osapuolten välille ilman kuluttavaa oikeudenkäyntiä.
5.1. RS-järjestelmä
5.1.1. Historia Vielä ennen vuotta 1995, vapaarahoitteisessa asuntotuotannossa sovellettiin RS-järjestelmää, eli rahalaitosten neuvottelukunnan suosittelemaa järjestelmää, koska asuntokauppalaki ei ollut tullut vielä voimaan. RS-järjestelmä otettiin käyttöön vuonna...
Ennakkomarkkinointi
Ennakkomarkkinointi ja varaussopimus Rakennuttajat voivat markkinoida suunnitteilla olevaa kohdetta kuluttajille siten, että kuluttajille tarjotaan mahdollisuus tehdä varaus kohteesta ennen kuin varsinaista rakentamispäätöstä on vielä tehty. Tämä antaa rakennuttajalle...
Asunto-osakeyhtiön osake
Asuntokauppalain 1:3 §:n mukaan asunto-osakkeella tarkoitetaan: ”asunto-osakeyhtiön tai muun osakeyhtiön osaketta, joka yksin tai yhdessä muiden osakkeiden kanssa oikeuttaa hallitsemaan asuinhuoneistoa”. Lisäksi lain esitöiden mukaan kaikki asunto-osakeyhtiön...
Asunto-osakeyhtiön perustaminen
Miten asunto-osakeyhtiö perustetaan? Asunto-osakeyhtiötä perustettaessa noudatetaan pääsääntöisesti asunto-osakeyhtiölakia. Kaikkien osakkaiden ollessa tiedossa- yksi tai useampi, perustamistoimet voidaan aloittaa. Nämä toimet tehdään yhdessä vaiheessa. Vuonna...
Sulautumisen täytäntöönpano ja oikeusvaikutukset
Sulautumisen ilmoitus Yhtiöiden on yhdessä tehtävä rekisteriviranomaiselle ilmoitus sulautumisen täytäntöönpanosta kuuden kuukauden kuluessa sen päätöksestä. Laiminlyödessä tätä ilmoitusvelvollisuutta sulautuminen raukeaa. Tämän ilmoituksen on sisältävä ainakin...
Yhtiön omat osakkeet
Yleiset säännökset Asunto-osakeyhtiön omien osakkeiden lunastamisesta, panttaamisesta ja hankkimisesta säädetään ASOYL 18 luvussa. Tässä luvussa säädetään myös osakkeiden merkitsemisestä sekä mitätöimisestä. Viimeksi mainittu koskee myös emoyhtiön osakkeita. ...
Sulautuminen
Sulautumisen määritelmä ja toteuttamistavat Asunto-osakeyhtiö voi asunto-osakeyhtiölain (ASOYL) 19 luvun mukaan sulautua toiseen yhtiöön taikka osuuskuntaan. Sulautumisen tapahtuessa on molempien yhtiöiden oltava rekisteröityjä. Toinen yhtiö voi kuitenkin olla...
Apporttimaksu ja maksuviivästyksen seuraamukset
Osakkeen voi myös maksaa muulla kuin rahalla, tässä tapauksessa apportilla, josta säädetään asunto-osakeyhtiölain 5§. Apportilla maksu tarkoittaa, että osake maksetaan omaisuudella. Omaisuudella, jolla osake maksetaan pitää olla vähintään maksua vastaava taloudellinen...
Maksullinen osakeanti
Maksullinen osakeanti & päätös Maksullisen osakeannin päätöksen vähimmäissisällöstä on säännelty ASOYL 13 luvun 5§. Vähimmäissisältö viittaa siis siihen, mitä on pakollista sisällyttää päätökseen. Tämä säännös koskee niin yhtiön kuin hallituksen laatimaa...
Osakkeen merkintä ja maksu
Osakkeen merkintähinnan maksaminen Osakkeen merkintä toimii merkitsijän tahdonilmaisuna ja merkinnän on tapahduttava todisteellisesti. Todisteellisuus ei kuitenkaan ole sääntö vaan ennemminkin ohje, joka helpottaa todistelua. Merkinnässä on käytävä ilmi mitä osaketta...
Olemme Suomen johtava kiinteistö-, asunto-osakeyhtiö-, huoneenvuokra- sekä urakkariitojen ratkaisija.