Asunto-osakeyhtiöriidat
Asunto-osakeyhtiö on erityinen osakeyhtiö, joka eroaa normaalista osakeyhtiöstä, josta osakkaat omistavat osakkeita.
Asunto-osakeyhtiön erityismuodon vuoksi sitä koskee myös omat lait, jotka on säädetty juuri tätä tarkoitusta varten.
Asunto-osakeyhtiöllä on laaja autonomia ja päätöksenteko yhtiön asioista tapahtuu yhtiökokouksissa, mikäli asia on laajakantoinen ja hallituksen toimesta pienemmissä asioissa. Lähtökohtaisesti enemmistön päätökset tulevat voimaan, mutta vähemmistöön jääneitä osakkaita suojataan lukuisilla erillisillä suojanormeilla, kuten yhdenvertaisuusperiaatteella.
Luonnollisesti asunto-osakeyhtiöissä tulee usein riitoja ja suurimmat riidan aiheuttajat ovat remonttien tekeminen tai tekemättä jättäminen sekä vahingonkorvausasiat. Avustamme myös huoneiston haltuunottotapauksissa sekä osakasta että taloyhtiötä. Korjauskustannuksista syntyy ajoittain myös riitoja, joissa myös avustamme.
Avustamme sekä taloyhtiöitä että osakkaita riidoissa. Lisäksi konsultoimme molempia osapuolia sovittelijan roolissa, jossa pyritään saamaan sovinto osapuolten välille ilman kuluttavaa oikeudenkäyntiä.
Ostajan selonottovelvollisuus
Ostajan selonottovelvollisuus asunto – ja kiinteistökaupassa Ostajan selonottovelvollisuus on erittäin tärkeässä roolissa asunto – ja kiinteistökaupassa. Vaikka myyjän tulee olla perillä kaupankohteen kunnosta ja sen ominaisuuksista, on myös ostajan vastuulla perehtyä...
Mitä pitää selvittää ennen asunto-osakkeen ostoa?
Mitä ostajan tulee selvittää ennen asunto-osakkeen ostoa? Asunto-osaketta ostaessasi et periaatteessa osta asuntoa, vaan siihen hallintaan oikeuttavia osakkeita. Taloyhtiön fyysinen ja taloudellinen kunto on erittäin tärkeä osa asunnon ostoa. Siitä huolimatta, monilta...
Kunnossapitovastuu asunto-osakeyhtiössä
Kunnossapitovastuun jakautuminen asunto-osakeyhtiössä Kunnossapitovastuu asunto-osakeyhtiössä on monen riidan aihe ja usein ei ole täysin yksiselitteistä kenelle kunnossapitovastuu kuuluu. Asunto-osakeyhtiölain 4 luvun 2 §:n mukaan yhtiö vastaa kunnossapidosta siltä...
Yhtiöjärjestyksen sisältö
Yhtiöjärjestys ja sen sisältö Yhtiöjärjestys on osakeyhtiölain edellyttämä asiakirja. Siihen kirjataan yhtiötä ja sen toimintaa koskevat määräykset. Osakeyhtiölaki asettaa yhtiöjärjestyksen sisällölle vähimmäisehdot, mitkä tulee tulla ilmi asiakirjasta. On...
Oikeus saada asia käsiteltäväksi yhtiökokouksessa
Osakkeenomistajan oikeus saada asia käsiteltäväksi yhtiökokouksessa Yksi osakkeenomistajan tärkeimpiä oikeuksia on oikeus saattaa haluamansa asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi ja kyselyoikeus yhtiökokouksessa. Asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 6 §:n mukaan...
Vuokralaisen oikeus osallistua yhtiökokoukseen
Näissä tapauksissa vuokralainen voi osallistua yhtiökokoukseen Asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 11 §:n mukaan, jos yhtiöissä on vähintään viisi osakehuoneistoa, joilla on eri omistajat, yhtiön rakennuksessa vuokraoikeuden tai muun vastaavan perusteen nojalla asuvilla...
Yhtiökokous
Mikä on yhtiökokous? Yhtiökokous on asunto-osakeyhtiön päätöksentekoelin, joka vastaa yhtiön kannalta kaikkein merkityksellisimmistä päätöksistä. Yhtiökokous järjestetään aina vuosittain tilikauden päätteeksi. Tämän lisäksi, yhtiökokouksia voidaan järjestää aina...
Oikeus käydä osakkaan asunnossa
Missä tilanteessa taloyhtiön edustajalla on oikeus käydä osakkaan asunnossa? Asunto-osakeyhtiö voi ottaa haltuunsa yhtiön omia asunto-osakkeita hankkimalla tai lunastamalla niitä. Hankinnassa on kyse vapaaehtoisuudesta. Lunastamisessa on taas kyse pakosta. Taloyhtiö...
Toiminnantarkastaja
Mitä toiminnantarkastaja tekee asunto-osakeyhtiössä? Toiminnantarkastaja varmistaa, että taloyhtiön hallinto on asianmukaisesti järjestetty ja yhtiön johto toiminut yhtiöjärjestyksen, asunto-osakeyhtiölain ja yhtiökokouksen päätösten mukaisesti. Toiminnantarkastajan...
Yhtiökokouspöytäkirjan julkisuus
Yhtiökokouspöytäkirjan julkisuus Asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 22 §:n mukaan hallituksen päätösehdotukset sekä viimeinen tilinpäätös, toimintakertomus, tilintarkastuskertomus ja toiminnantarkastuskertomus on vähintään kahden viikon ajan ennen kokousta pidettävä...
Olemme Suomen johtava kiinteistö-, asunto-osakeyhtiö-, huoneenvuokra- sekä urakkariitojen ratkaisija.